Avaat tietokoneen ja tiedät, että lähdit syöksymään internetin saloihin kuin sinulla olisi missio. Tehtävä, jota lähdit suorittamaan. Kaiketi saadaksesi tietoa jostain asiasta mikä sinua vaivasi tai etsiäksesi vastausta kysymykseen, joka juuri syöksyi ajatuksiisi kun laitoit pyykkejä koneeseen.
Nyt istut tietokone sylissäsi tuijottaen ruutua on mielesi täysin tyhjä.
Kadotat sen punaisen langan, joka sinua johdatti tähän hetkeen. Mielesi on kuin tyhjä taulu. Siistiksi pyyhitty. Seisot sen edessä kysyen itseltäsi miksi olet tässä ja miksi et tiedä mitä olit tekemässä. Mihin katosi se ajatus, joka herätti sinut, sai nousemaan ylös ja laittoi sinut liikkeelle. Mihin katosi hetken palo?
On ollut omituista huomata, kuinka yhtäkkiä niin ylitsevuotava lähde kuivuu ja jokainen kirjoittamani teksti tuntuu puolityhjältä laatikolta, jossa toisistaan irtonaiset asiat kolisevat kuin etsien jotain järjellistä syytä yhdistyä toisiinsa. En rehellisesti sanottuna tiedä onko kyseessä vain hyvän laatuinen kirjoittajan lukko, jolloin itsekritiikki iskee sähköiskun lailla ja mieli käskee painaa delete-nappulaa enterin sijaan. Vai onko kyseessä tunne, että tarve ammentaa näkeemäsi maailmaa on loppunut?
Olen aina ajatellut kirjoittavani pääasiassa itselleni. Kuin päiväkirjaa, että joskus kun tarkastelen mennyttä voisin ymmärtää mistä olen tullut. Sitä en ole kovin pitkään tehnyt vaan menneet asiat ovat jääneet unholaan. Toisinaan on ollut ihan hyvä, että jotkut asiat ovat unohtuneet. Toisinaan on asioita, joita olisi ollut hyvä muistaa.
Harmittavinta tässä mielen tyhjyydessä on se, että tällä hetkellä kaikki asiat on hyvin. Itseasiassa en muista viimeisen kuuden vuoden ajalta, milloin viimeeksi olisin ollut näin tyyni ja milloin olisin saanut nauttia tällaisesta hetkestä, että mikään ei varsinaisesti purista sisältä päin.
Olen jopa saanut tehtyä rauhan muutaman ihmisen kanssa, joilla on ollut tärkeä osa miun elämää ja toisaalta se luuta on lakaissut roskat tieltä pois. On ollut mahtavaa huomata kuinka yhtäkkiä ihmiset ympärilläni sanovat, että vaikutan erilaiselta, positiivisemmalta. He siis näkevät minut muutoinkun murjottavana synkistelijänä. Job well done?
Ne ajatukset, menneestä preesenssiin, preesenssistä futuuriin. Ne ovat olleet raskaita ajatuksia kantaa.
Kuitenkin kaiken sen keskellä se mitä eniten kaipasin oli muutos. Muutos parempaan. Sitä kuuluisaa auringonpaistetta risukasaan ja valoa tunnelin päähän, ennenkuin säästösyistä sekin valo sammutetaan. Oli miten oli, sitä muutosta on tulossa elämään ja se on hyvä juttu.
Siitäpä joskus myöhemmin lisää. Kiva jättää hullut jännitykseen :).
.
