Onnellisuus on valinta, joten valitse se.

On kumma kuinka nopeasti aika kulkee eteenpäin nykyään.
Tuntuu kuin viimeiset kuukaudet olisivat olleet vähintääkin muutaman vuoden arvoisia kestoltaan. Sanonta, kun on jotain mitä odottaa, tuntuu aika pidemmältä kuin on, pitää siis paikkansa?

Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut taas muutamia kuukausia ja niin moni asia on muuttunut taas sinä aikana. Jos olisit väittänyt minun saavan kokea näitä asioita näinkin nopealla aikavälillä, olisin väittänyt sen olevan mahdotonta.

Istuin saunassa eräänä ehtoona ja mietin kuinka viime aikainen some-hiljaisuus ja blogin kirjoittamisen totaalinen hiipuminen manifestoituu siten, että minulta on jo kysytty oletko lopettanut kirjoittamisen? En todellakaan. Nuo muutokset elämässä ovat muuttaneet myös minua ja se ei voi olla heijastumatta siihen mitä julkisesti kerron muille ihmisille.

En myöskään ole lopettanut ajattelua ja maailman havainnointia, niitä ajatuksia kertyy vieläkin tuonne pääkopan sisälle. Ne vain eivät jäsenny kirjoituksen muotoon yhtä nopeasti kuin ennen.

Mitä siis on tapahtunut tänä vuonna?

Tiesin, pitkälti vuoden alun jälkeen, lähteväni edelliseltä työnantajalta pois ja olin itseasiassa ilmoittanut työnantajalleni tämän. Ihmettelivät kovasti miksi lähden. En olisi lähtenyt mihinkään jos olisin kokenut olevani oikeassa paikassa. Näin vain ei ollut ja päätös olikin yllättävän simppeli. En sitä sen enempiä ala tässä spekuloimaan. Huhtikuussa aloitin sitten uudella työnantajalla ja otin askeleen eteenpäin ja samalla hyppäsin täysin uuteen maailmaan.

Nyt puoli vuotta uuden alun jälkeen huomaan ottaneeni ehkä urani suurimman askeleen eteenpäin.
Askeleen johon olen valmistautunut jo ajoista, jolloin työskentelin erään suuren Suomalaisen meijerituotteita valmistavan yrityksen kunnossapidossa. Pitkä on ollut polku kun laitan asiat aikajanalle ja vuosia on mennyt, että tähän hetkeen on tultu.

Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut höpötellä työasioista sen enempiä. Mielessä on ollut moni muu asia, jotka tällä päivämäärällä sydäntäni riepoo.

Kolme vuotta sitten elin tilanteessa, jossa koin suurta levottomuutta ja juurettomuutta. Olin ympäröinyt itseni ihmisillä, joista hyvin nopealla aikavälillä tuli esiin jotain muuta kuin tarvitsin. Aika moni ihminen, ketä silloin saatoin kutsua ystäväksi, osoittautuikin vain pinnallisiksi ja irtonaisiksi ihmisiksi, jotka söivät elintilaa minulta pois. Samaan aikaan olin jo pitkään halunnut jotain muuta kuin asua pääkaupunkiseudulla.

Oli siis aika muuttua ja muuttaa itseään ja katsoa mitä ympärillä oikein tapahtuu. En pese käsiäni kuitenkaan yksin, sillä ihmissuhteissa on kuitenkin aina kahdesta ihmisestä kyse, eli en voi väittää, etteikö minussakin ollut vikaa. Siitä en pääse irti puhumalla, että moni asia olisi voinut mennä toisinkin, jos olisin vain hieman malttanut pysähtyä ajattelemaan. Noh, ne on menneitä nyt......

Asiat sisällä loksahtelivat syrjälleen sitä vauhtia, että päätin tehdä ratkaisun ja muutin vanhaan kotikaupunkiini Lahteen. Muutin tietäen silloin jo, että se on vain väliaikainen etappi ja halusin vain päästä asioista irti ja kauemmaksi, että voisin nähdä taas lähelle. Lokakuussa 2014 oli jo selvää milloin muutto tapahtuisi ja tiesin juhlivani 40-vuotias syntymäpäiviäni Lahdessa muuttopäivänä.

Samalle viikolle sain kokea myös elämäni yhden rankimmista päivistä. 29.10.2014 kannoin yhdessä Exäni kanssa koiramme Bartin viimeiselle matkalle. Muisto hänestä elää vieläkin todella voimakkaasti mielessäni ja kaipaus mitä tunnen tuota karvakuonoa kohtaan, on järjettömän suuri. Muistan sen hetken, kun illalla tulin silloiseen kotiini Kaivokselaan Vantaalle, kuinka istuin hiljaa muuttolaatikoiden keskellä tajuten erään aikakauden päättyneen ja kuinka kaiken sen surun keskellä, tunsin voimakasta tahtoa repiä itseni liikkeelle taas ja kohdata yksinäinen tulevaisuus.

Voi kun olisin tiennyt kuinka väärässä silloin olinkaan? Voi kuinka elämällä on yllätyksiä jaettavaksi silloin kuin kaikkein vähiten niitä odotat!

Nyt istun kotona. Täällä on hiljaista. Lapset eivät ole vielä tulleet kotiin ja tyttöystäväkin on vielä töissä. Siellä täällä väistelen lattialle jääneitä leluja ja kiroilen ääneen kun astun yhden päälle ja se menee osittain rikki ja jalkapohjassani on jälki muistutuksena siitä, että täällä asuu nyt muitakin kuin minä. Muutamat muuttolaatikot ja täyteen pakatut vanhat matkalaukut muistuttavat siitä, että viikko on mennyt täällä Tampereella. Huomaan olevani jo nyt hieman levollisempi tai rauhallisempi, eikä kohta edessä oleva työmatka tunnu niin pahalta, kun lähden kotoa ja palaan kotiin. Sinne missä minua odotetaankin.

Hymyilen kun ajattelen, mitä kaikkea tänä vuonna onkaan tapahtunut. Miten paljon hyvää olen elämääni saanut. Kuinka paljon saan antaa ja osallistua johonkin muuhun kuin siihen pieneen osaan jota kutsuin elämäkseni ennen. Koen olevani rauhallisempi ja enemmän läsnä kuin aikoihin ja olen tehnyt ilolla asioita, jotka ennen tuntuivat niin vastenmielisiltä. Olen saanyt uusia kavereita ja minut on otettu vastaan avosylin. On eheyttävää suunnitella elämää ja sen sijaan, että mietin mitä teen huomenna, näen jo kuukausien päähän ja jopa ensi vuodelle, mitä tuleman pitää. Olen yllättynyt, kuinka helppoa on nousta ylös ja lähteä liikkeelle. Ja siltikin tiedän, etten ole vielä valmis ja on paljon työtä edessä. On hetkiä jolloin hymy ei ole niin herkässä ja se syvempi puoli minussa saa vallan ja olen hiljaa. Mutta hiljaisuudesta pääsee aina pois. Nyt minulla on vaihtoehtoja ja se itsessään tuntuu jo ihmeelliseltä. Olen onnellinen ja todellakin valitsen sen.

To be continued....

Kadonneet kolme sanaa

Siitä  on aikaa, kun viimeeksi sain kirjoitettua tekstiä näin pitkälle ja jopa julkaistua sen. Sellainen 7 kuukautta siinä meni. Yrittämisen puutteesta se ei jäänyt kuitenkin kiinni, sillä niin monta luonnosta erilaisista teksteistä löytyy matkanvarrelta. Tavallaan voin seurata polkua taaksepäin noiden luonnoksien kautta. Ne toimivat leivänmuruina, joita olen tiputtanut matkan varrelle. Aivan kuin olisin arvannut eksyväni kuitenkin.

Niin, ei pidä kuitenkaan luulla, että eksyminen olisi ollut kokonaan huono asia. Siinä oli kyse heittäytymisestä johonkin uuteen ja tuntemattomaan ja kuitenkin siinä oli mukana paljon sellaista mitä osasin ehkä odottaa. Lupauksia paremmasta ja uusista asioista.

Voin sanoa saaneeni paljon enemmän kuin osasinkaan kaivata. Melkein voisin sanoa, että vanha elokuvan totuus tuli enemmän todeksi kuin pystyin kuvittelemaan: Kuinka tiedät vastauksen, jos et tiedä vielä kysymystäkään?

Se mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen reilun puolen vuoden aikana, on ollut kaiken kaikkiaan ihmeellistä, joten en pysty kaikkea puristamaan yhteen kirjoitukseen. Tuntuu kuin kaikki osa-alueet elämässä olisi yhtäkkiä muuttuneet ja elämä itsessään tuntuisi paljon enemmän elettävämmältä.

Niin, onnellisuus tuntuu edelleenkin vieraalta, niin pitkään olin sisältä rikki ja yksinäinen näinnäisesti rikkaan elämän keskellä. Se vain on kumma kuinka pienet asiat muuttavat isoja juttuja ihmisessä.

Joskus hyppy tuntemattomaan saa aikaan uskomattomia asioita. Niin nytkin. Kaksi kertaa sen olen tehnyt lyhyen ajan sisällä. Nyt onkin aika valmistautua seuraavaan hyppyyn tuntemattomaan. Tällä kertaa en vain teen sitä yksin. Nyt minulla se kumppani matkalle, ketä en tiennyt etsiväni. Olisiko tässä vihdoinkin se oikea suunta?

Järjeettömyyksiin asti pähkäilee, pieni ja hiekkainen kivi.

SammyQ

Monien polkujen yksi tie: Määränpää näkyvissä

On taas hetki, jolloin pienen ihmisen maailma tuntuu valtavan isolta.

Olen viimeaikoina valmistellut uutta blogikirjoitusta, mutta aihepiirin laajuudesta johtuen, päätin ottaa apuun muiden ajatuksia. Joten rohkeasti valitsin ympäriltäni 5 naispuoleista tuttavaa/ystävää/kaveria ja pyysin heitä antamaan panoksensa seuraavaan tuotokseen. Aion pitää lupaukseni siitä, että lupasin heille anonyymiteetin ja sain luvan käyttää heidän vastauksia osana kirjoitusta.

Ja kun puhuin aihepiirin laajuudesta, niin otsikko sinällänsä tulee olemaan hyvin kapea alaltaan, mutta aiheeseen kiinnittyy paljonkin pieniä nyansseja. Pääasiallisesti kuitenkin ruodin oman elämäni naisseikkailuita ja sitä miksi olen sinkku. Ruodin myös sitä mihin haluan tulevaisuudessa suunnata jos ajattelen miten haluan elää elämäni loput vuodet. Eli luvassa on taas luotausta miun synkimpään mieleen ja aion aukaista arkun kantta taas siten, että voin tuoda itseäni vielä paljaampana näkyville.

Kaiken tämän ohella tai oikeastaan samanaikaisesti koen suurta jännitystä itsessäni. Olen viime kuukausina tehnyt isoja ratkaisuja kulissien takana ja siksi myös piillotellut niitä "suurelta yleisöltä".
Ja on mukana ollut myös vanha pelko siitä, että entä jos kaikki taas kerran menee totaalisesti persiilleen. Tällainen trendi kuitenkin löytyy aika läheltäkin menneestä, joten sen ilon ja onnellisuuden hautaaminen näkyvistä on ollut todella vaikeaa. Ja kyseessä on yksi suurimmista unelmistani ja siksi vielä hetken haluan piilotella aihetta. Mutta enää ei kestä kauaa ja kun asia on mahdollista julkaista se tulee varmasti näkymään. Joten siinnä teille uteliaille mietittävää ja tykkään pitää teitä hulluja jännityksessä.

Joten näillä eväillä eteenpäin.

- SammyQ -

Yksin on hyvä kuolla.

Historialla on kumma tapa toistaa itseään. Ja on se kumma kun ei hölmö ymmärrä taistelevansa tuulimyllyjä vastaan. Ehkä onkin aika lakata taistelemasta omaa kohtaloansa vastaan ja hyväksyä, että se mitä sinulle annetaan, on aina se muilta jäljelle jäävä osa.

Ei siinäkään mitään vikaa ole, kunhan vain sen oppii hyväksymään.

Olen elämässä saavuttanut ihmeellisiä asioita. Yksi on se, että ylipäätään elän. Toisena asiana olen selättänyt asioita, joiden kanssa moni ei edes tiennyt minun taistelevan. Olen elänyt addiktiosta toiseen. Huono itsetunto, alkoholi, sitten huumeet, peliongelmat, sitten masennus, syömishäiriö ja ylisuorittaminen.

Olen yksi kasa isoja asioita, jotka ovat nivoutuneet yhteen ja eivät olisi olemassa ilman toisiaan. Kukaan ei oikeasti tunne minua kokonaisuutena ja nekin ihmiset jotka tuntevat, vain pienissä osissa. Olen aina halunnut niin, koska sillä on ollut hyvä suojata itsensä liioilta katseilta.

Nyt kait se piste on saavutettu, josta ei ole paluuta.

Pahaolo sisällä kasvaa liian suureksi ja on oikea hetki puhaltaa peli poikki. On aika valita minä ja olla itsekäs oikeissa asioissa. En jotenkin jaksa välittää siitä miten kukin ottaa miut vastaan. Jos ei kestä sitä, niin älä anna oven iskeä persauksille kun kävelet ulos.Olen se mikä olen ja jos et sitä hyväksy niin se ei ole minulta pois. Sinä siinä kaupassa eniten häviät.

Mutta jos haluat olen tässä edelleenkin. Olen hyvä ja uskollinen ystävä, hyvä kalakaveri ja oman alani ammattilainen. Samanaikaisesti olen puita halaava runopoika joka kuitenkin inhoaa äärimmäisiä asioita ja on kuitenkin itsekkin sillä mittapuulla mitattuna äärimmäisyyksiä täynnä. Olen tulinen rakastaja ja uskollinen vierellä kulkija, mutta jos petät minut, saat minut raivon partaalle. Voin puhua ja nähdä syvällisiä asioita tai sitten voin kellua siinä kaikessa paskassa mitä me ihmiset suolletaan itsestämme ulos.

Olemme kaikki loppupeleissä tasan samanlaisia, heijastamme vain erilaisia asioita itsestämme muille.

Tässäpä teille näin vuoden alkuun pientä vanhaa paskaa purtavaksi. Mikään ei muutu ja jotkut asiat eivät pysy samoina.

Loppuun pienen pieni ajatus:
Olen aina ajoissa, en koskaan myöhässä.
Jos taas saapuisin myöhässä,
olisit sinä tullut etuajassa ja kulkeutunut pois.
Ja minä jäisin ilman vastauksia.