Istun kentällä Maarianhaminassa ja odotan pitkän odotuksen (noin kuusi tuntia), että mahdollisesti pääsen Helsinkiin ja sieltä myöhään illalla kotiin. Sää on ollut oikukas ja eilisen ja tämän aamun lennot palasivat Helsinkiin, kun eivät sumussa voineet laskeutua tänne. Nyt näyttää kuitenkin sään puolesta siltä, että aurinko raottaa pilviverhot ja sumu hälvenee. Laitoin kuulokkeet koneeseen kiinni ja yritän sulkea vieressä hyvinkin äänekkäästi naurahtelevat teinitytöt pois pienestä maailmastani. Lemin ylpeys Stam1na saa toimia sopivan äänimuurin tuottajana.
Yksi olut ja erinomaisen hyvä Grillattu leipä jossa kylmäsavustettua Nieriää toimi myös hyvänä virikkeenä sulkea kaikki muu ulkopuolelle. Osataan sitä kuulkaa täälläkin tehdä asioita hyvin ;).
Tuntuu kuin koko viikko olisi mennyt kirjaimellisesti päin sitä kuuluisaa ahteria, joka tässä tapauksessa taitaa olla kirjoittajan eli allekirjoittaneen oma. Jotenkin tuntuu, että arvasin tämän valmiiksi koska olin pakannut reilusti enemmän puhdasta alusvaatetusta kuin yhden yön reissulle normaalisti tulisi laitettua laukkuun. Olin näköjään varmistanut hammashygieniankin kun oikein kaksi sähköhammasharjaa olin pakannut mukaan. Laturi kylläkin puuttui.....
Ehkäpä osa minusta on muuttunut niin kyyniseksi, että tiedän jonkin menevän joka tapauksessa pieleen. Kai näillä viiden vuoden aikana kertyneillä kilometreillä sitä oppii jotain?
No okei myönnetään, että ihan kaikki ei mennyt kuitenkaan pieleen. Olen todistettavasti puhunut useampaan otteeseen selkeästi ymmärrettävää Ruotsia. Taksikuski, jopa kehui pahoitteluni jälkeen, että hyvinhän se onnistuu ja ymmärrettävästikkin vielä. Joten toivoa on vielä jäljellä. Voiko vanha koira oppia vanhan tempun uusiksi? Ongelma ei ole se, että ettenkö osaisi puhua ja käyttää ruotsia. Käytän sitä vain niin vähän, että taito on päässyt ruostumaan ja kynnys on kasvanut.
Toisin on kuitenkin Englannin kanssa, jota käytän lähestulkoon päivittäin. Välillä jopa tuntuu siltä, että aivot jäävät ns. kieliasetuksissa jumiin koska siirtyminen Englannin kieleen on täysin vaivatonta ja se mitä sanon, puhun tai kirjoitan tapahtuu silmänräpäyksessä ja puhuessa en enää mieti suomeksi. Niinkuin Ruotsia käyttäessä käy.
Pari ulkomaalaista kollegaa on maininnut, että miksi kirjoitan blogia Suomeksi? Itseasiassa mietin asiaa silloin kun aloin julkisesti kirjoittamaan uudestaan. Sitten iski peruslaiskuus ja mielenkiinto kirjoittaa Englanniksi katosi. Ehkä kuitenkin Äidinkieleni on se, millä haluan ilmaista itseäni.
Silläkin uhalla, että useampi asiakas/yhteistyökumppani pääsee lukemaan kirjoituksiani. Jotenkin kyynisyyden huippu on siinä kohdassa, että en välitä mitä ihmiset minusta välittävät tai minkälaisena näkevät minut omana itsenäni. Tämä on kuitenkin sitä aidointa minua. Ymmärrän kyllä hämmennyksen koska työroolini on hyvin erilainen vaikka osia on luettavissa kun asioita alkaa tarkastella suurennuslasilla.
Ehkäpä tässä tulee vastaus muutamien ihmisien kysymyksiin. Olen ollut aina paljon muutakuin näytän ulospäin. Ehkä kirjoitan opasta, joka selittää minua paremmin kuin yksinään sana, joilla monet ihmiset kuvailevat minua. Miten sinä näet minut?
Monesti törmään siihen, että ihmiset näkevät minussa hyvinkin synkän, jopa peloittavan puolen. Monet näkevät minut surullisena tai hiljaisena. Olen varmasti myös näitäkin asioita, mutta en koe itse olevani mitään erikoista. Olen hyvin tavallinen ja arvostan hyvin tavallisia asioita. Väitän, että arvostan jopa yksinkertaisuutta ja suoraan sanottuna vihaan monesti sitä kuinka monimutkaisia ihmiset yrittävät olla. Monesti nämä ihmiset peittävät itseään sen kompleksisuuden alle ja pakenevat sitä mitä todella ovat.
Minusta itsestäni tuntuu välillä, että nyky-yhteiskunnassa ihmiset keskittyvät liikaa mustavalkoisiin asioihin ja kenelläkään ei tunnu olevan aikaa avautua sen pienen mustavalkoisen kuplan sisältä ulos.
Ihmisistä on tullut siinä mielessä väärällä tavalla hyvin yksinkertaisia, että sotkeutuvat joko - tai ajatusmaailmaan. Ei ole kuin kaksi puolta, oikea tai väärä. Ihmiset eivät osaa olla eri mieltä olematta tukkanuottasilla asioista. Nykymaailmassa kaikki hyvä keskustelu tukahtuu sen alle, että ääripäät ovat niin etäällä toisistaan, että mitään todellista ratkaisua ei voi löytyä.
Noh jotta ei menisi liiaksi paasaamisen puolella taidan siirtyä hetkeksi elävien kuvien maailmaan.
Kiitos ja anteeksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti